Stella

Ensi viikolla tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun koiramme Hilla lähti sateenkaarisillalle. Silloin ajattelin, että viidentoista yhteisen vuoden jälkeen en koskaan enää voi ottaa uutta koiraa. Ja pitkään olin sitä mieltä, että kissat sekä ajoittaiset lainakoirat Tessu ja Mango saavat riittää.

Tänä vuonna olen tullut useinkin ajatelleeksi koiran hankkimista. En Hillaa korvaamaan - sillä kukaan ei voi korvata Hillaa - vaan itselleni lenkkikaveriksi. Siksi iloiseksi veijariksi, joka yksinkertaisesti pakottaisi minut lähtemään kolme  kertaa päivässä ulos. Satoi tai paistoi.

Tullessani lauantaina junalla Haapamäeltä kotiin mietin, miten hyvässä fyysisessä kunnossa yli 80-vuotias tätini olikaan. Minä, 30 vuotta nuorempi, tunsin itseni suorastaan raihnaiseksi. Etätöitä tehdessä voi mennä useampikin vuorokausi, kun en pistä nenääni ulos asunnosta lainkaan. Ja olen lihonut aika reippaasti Hillan kuoleman jälkeen.

Eilen ystäväni linkitti Facebookissa kuvan koirasta, joka kaipaisi pikaisesti uutta kotia. Edes väliaikaista sijoituskotia. Jaoin kuvan omalla Facebookin seinälläni, kuten yleensä tällaiset ilmoitukset jaan. Sitten avasin kuvan alla olleen linkin. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä, jos olisin halunnut pysyä koirattomana. Linkin takaa löytyi kuvasarja Stellasta.

Kun olin katsonut kuvat, olin täysin myyty. Stellan katse kuvassa kertoi, että se haluaa tulla meille. Samalla tavalla kuin aikoinaan Lunan ja Tikrun kuvan nähtyäni tiesin, että noiden kahden koti tulee olemaan luonani. Keitin vielä kupillisen kahvia ja pyysin sen jälkeen kuopusta katsomaan Stellan kuvat. Ja kysyin, mitä mieltä hän olisi, jos Stella muuttaisi meille. Kysymys oli tietysti täysin tarpeeton  nuorelle miehelle, joka jo 3-vuotiaana magneetin tavoin veti puoleensa kaikki lähialueen koirat. Päätös oli siis tehty ja laitoin sähköpostia Elämä koiralle ry:lle.

Tänä aamuna sähköpostiini tuli yhteydenottopyyntö ja iltapäivällä naputtelin kännykkääni vieraan numeron. Keskustelin aikani yhdistyksen työntekijän kanssa Stellasta, olosuhteista, toiveista sekä kustannuksista. Ja tietysti myös Stellan kuljetuksesta. Olin henkisesti varautunut lähtemään junalla Turkuun Stellaa hakemaan, vaikka hieman epäilyttikin, miten tuo söpönaama suostuisi vieraan ihmisen kanssa junassa matkustamaan. Helpotuksekseni koiran kuljetus Turusta Vantaalle onnistuukin yhdistyksen toimesta, joten lakattuani hyppimästä ilosta ilmaan lähdin ostamaan Stellalle tarvikkeita.

Koska Stella on tyttökoira, niin hihnan ja kaulapannan väri on tietenkin kesän muodin mukaisesti pinkki. Ulkoiluun siis Rukan kaulapanta sekä Hurtta Lifeguard -hihna.

Divon tapahtumista säikähtäneenä ostin Stellalle koiranlelun, jossa sisällä ei ole mitään. Eli ihan lötkö dinosaurus.

Punottu narulelu oli aikoinaan Hillan yksi lempileluja, joten Stellallekin sellainen.

Kävin vielä Myyrmannissa ja sieltä Citymarketista ostin vielä Best Friendin pallon.

Puruluita sekä makupaloja palkitsemista varten ja nyt onkin ruokia lukuun ottamatta kaikki tarvittava valmiina. Ruokakupeikseen Stella saa ainakin alussa retrot emalikulhot ja kylpyhuoneesta löytyi Hillan vanha harja. Kynsileikkurit on vielä hankittava, mutta niillä ei ole välitön kiire.

Nyt ei olekaan jäljellä muuta kuin keskeneräisen suursiivouksen vieminen loppuun ja sen jälkeen voin jäädä odottelemaan uutta perheenjäsentä.