Kohti aurinkoa

Matka Miamiin on alkanut. Ei ole mitään väliä, paljonko kello on. Aika on menettänyt merkityksensä. Olen juuri nyt jossain Tanskan yläpuolella. Pilvien päällä aurinko paistaa kirkkaasti. Istun ikkunan vieressä ja penkkini kohdalla on hätäpoistumistie. Juuri se tympein paikka istua, koska tavarat täytyy ola ylhäällä lokerossa ja ikkunan vierestä joutuu aina vaivaamaan vierustovereita nousemaan ylös. En ole varma, onko myös seuraavalla lennolla sama tilanne. Jos on, yli 10 tunnin matkasta tulee painajainen.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun lennän ilman rauhoittavaa lääkitystä. Olen aika tyytyväinen itseeni, sillä lentopelkoni on varsin voimakas. Helsinki-Vantaan lentokentälläkin join vain kahvia enkä lasillista viiniä, kuten monilla aiemmilla matkoillani.

Viime sunnuntaina potkaisin vahingossa varpaani oven reunaan ja varvas murtui. Jouduin miettimään matkapukeutumiseni uudelleen, koska kengät eivät mahtuneet jalkaan. Käsimatkatavaroihini pakkasin kamalat oranssit feikkicrocksit, joita en toivottavasti tarvitse. Pitkän lennon jälkeen jalat voivat olla niin turvoksissa, että muut kengät eivät mene jalkaan.

Klo 12:30 paikallista aikaa Heathtrow, Lontoo

Lento Lontoon Heathrown kentälle sujui hyvin. Opasteet jatkolennolle olivat erinomaiset. Minulla on ruhtinaallisesti aikaa ja se on hyvä juttu, koska onnistuin sohlaamaan uuden älypuhelimeni PIN-koodin siten, että puhelin ei enää käynnistynyt ilman PUK-koodia. Meinasin jo hätääntyä tajutessani, ettei minulla ole  puhelinta. Tapanani on myös ollut ilmoittaa lapsilleni, että olen saapunut perille. Tai välietapille.  Ilman toimivaa puhelinta se ei onnistunut. Tarvitsin siis PUK-koodini ja se oli saatavilla operaattorin sivuilta.  Minun olisi päästävä nettiin, mutta miten se onnistuisi ilman läppäriä tai älypuhelinta? Harmittelin mielessäni, että olin jättänyt tietokoneeni kotiin. Ensimmäisenä olisi siis löydyttävä kauppa, josta saisin prepaid -liittymän puhelimeeni. Kysyin useammasta kaupasta, kunnes lopulta onnisti. Myyjä ei kuitenkaan ollut varma, toimisiko sim-kortti tässä puhelimessa. Päätin kuitenkin ostaa kortin ja tarvittaessa ostaa vaikka uuden puhelimen. Ilokseni kortti toimi, sain puhelimeni prepaid -liittymän PIN-koodilla auki ja pääsin nettiin. Enää ei tarvinnut kuin muistaa operaattorin koodi, jolla päästä katsomaan PUK-koodi. Ällistyksekseni muistin koodin. Seuraava ongelma oli, ettei minulla ollut kynää. Ja nettiaikaa vain 45 minuuttia. Puolijuoksua pitkin lentokenttää kynäkauppaa etsimässä. Viimein sain oman sim-korttini takaisin, annettua PUK-koodin ja puhelin  oli jälleen toimintakunnossa.

Vaihtoaika lentojen välillä on yli 5 tuntia. Se on aika pitkä aika vain lentoasemalla odottamiseen. Täällä on paljon kauppoja ja ravintoloita, mutta tässä vaiheessa matkaa ei huvita ostella mitään. Kävin äsken syömässä riisiä ja broileria aasialaistyyppisessä ravintolassa.

Nyt sitten vain hengailen ja odottelen.  Ostin lisäaikaa Wi-Fiin ja kirjoittelen Facebookiin. Surffailen netissä ja koitan tappaa aikaa.

Johonkin aikaan jossain 

Jatkolento myöhästyi koneessa olleen teknisen vian vuoksi yli tunnin. Tätä kirjoittaessani olen jo Atlantin yllä ja mietin, miten saan itseni ja matkatavarani kipeällä jalalla nilkuttaen hotelliin, sillä työkaverini ei tulekaan autolla Miamin kentälle vastaan. Miamiin saavuttaessa ja maahantulotarkastuksen jälkeen olen ollut hereillä jo vuorokauden ja varmasti aivan umpiväsynyt.

En saanut tälläkään lennolla käytäväpaikkaa, mutta koneessa on paljon tilaa. Viereeni istunut nuori mies aikoi alkaa nukkumaan ja ehdotin hänelle, että vaihtaisimme paikkaa. Näin teimmekin eikä minun tarvitse häiritä häntä silloin, kun haluan käydä vessassa tai mennä muuten jaloittelemaan.

Pian Lontoosta lähdön jälkeen tarjottiin ruoka, joka oli lentokoneateriaksi varsin maistuva. Parsarisottoa ja perunasalaattia.

 Juuri, kun olin odottanut kahvikupillistani kuin kuuta nousevaa, jouduimme turbulenssiin ja  kahvini oli pitkin tarjotinta.

Kello on jotain. Keskellä Atlanttia. Jalkoja särkee aivan sairaasti. Korkeus 11582 metriä. Matkaa Miamiin vielä 4176 kilometriä. Matka-aikaa jäljellä 5 tuntia ja 43 minuuttia. Väsyttää.

Nyt ollaan jo lähestymässä Bermudan kolmiota. Matka-aikaa silti vielä 4 tuntia ja 30 minuuttia. Nyt voisin maksaa vaikka 20 € kupillisesta kahvia. Silmät eivät tahdo pysyä auki, mutta en osaa nukkuakaan.

Klo 23:15 paikallista aikaa Miami

Voi miten täällä on lämmin! Vielä myöhään illallakin +25 astetta. Olin varautunut jonottamaan maahantulotarkastuksessa tunnin, mutta päästyäni jonon hännille tuli lentokenttävirkailija, joka ohjasi minut diplomaattien tiskille ja koko maahantulotarkastus oli parissa minuutissa ohi. Olin helpottunut ja vielä helpottuneempi, kun matkalaukkunikin tupsahti hihnalle ensimmäisten joukossa. Taksiin ja kohti hotellia!

Työkaverini oli varannut valkoviiniä hotellihuoneen jääkaappiin ja oli ihanaa nostaa turvonneet jalat parvekkeen kaidetta vasten ja nauttia kylmästä viinistä, lämpimästä illasta sekä mukavasta seurasta vielä hetken ennen nukkumaanmenoa.