Eklektinen pakana

Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista. Pakana taas  on vallalla olevaan uskonnolliseen enemmistöön kuulumaton, erityisesti polyteistisen tai panteistisen varhaiskantaisen uskonnon kannattaja. Eklektinen pakana on siis vallalla olevaan uskonnolliseen enemmistööön kuulumaton henkilö, joka yhdistelee vaikutteita eri uskonnoista.

Helmikuusta 1992 helmikuuhun 1993 elin varsin raskasta aikaa. Olin kahden lapsen äiti. Esikoisellani on vamma ja kuopus vaikean vaiheen alettua vasta 3 kuukauden ikäinen. Menetin ensin lyhyessä ajassa lankoni, joka oli ollut minulle 13-vuotiaasta lähtien kuin isoveli. Muutama kuukausi hänen kuolemansa jälkeen parhaalla ystävälläni todettiin leukemia ja vastoin kaikkia ennusteita hän menehtyi alkuvuodesta 1993.

En koskaan unohda niitä kevään 1992 päiviä, kun parhaani mukaan koitin olla lankoni, siskoni ja heidän pienen poikansa tukena. Muistan vielä oikein hyvin, kun kuulin lankoni diagnoosin. Sairaanhoitajana tiesin, mitä se tarkoitti. Shokki oli niin suuri, että unohdin samantien pankkikorttini tunnusluvunkin. Muistan ne päivät, kun kävin pistämässä kokeiluasteella olevaa interferonia lankooni, ja senkin yön, kun vedin vain aamutakin yöpaitani päälle ja lähdin siskoni luokse katsomaan, mikä on hätänä. Ja tajusin, että syöpä on todella pahasti levinnyt.

Enkä koskaan tule unohtamaan sitä alkuiltaa, kun otin pienen pojan syliini, kerroin hänen isänsä kuolleen, kävin vaihtamassa lapselle siistimmät vaatteet ja lähdettiin terveyskeskukseen hyvästelemään hänen kuollut isänsä.

Minulla oli siihen aikaan hyvä ystävä, jolle saatoin puhua. Koko muu lähisuku kun oli ihan shokissa. Vain muutama kuukausi lankoni kuoleman jälkeen ystäväni sairastui. Puoli vuotta myöhemmin häntä ei enää ollut. Vaikka todennäköisyys selvitä oli 80%, hän kuului niihin 20%:iin, jotka eivät selviä.

Ehkä sairaanhoitajataustani vuoksi olen aina ollut se, johon luotetaan ja johon vaikeuksien hetkellä tukeudutaan. Ystäväni kuoleman jälkeen olin ihan yksin. En toki vaivannut ystävääni omilla suruillani hänen sairastumisensa jälkeen, mutta hänen kuolemansa jälkeen tunsin olevani todella yksin. Edes kuopukseni isä ei ymmärtänyt, mitä kävin läpi. Pian sen jälkeen hänestä tulikin exä.

Mihin turvauduin? Raamattuun. Luin sen ensin kannesta kanteen läpi ja olin hämmentynyt. Luin Raamatun läpi uudelleen ajatuksen kanssa. Olin kuullut, että Uudessa testamentissa kumotaan paljon Vanhan testamentin asioita. Alleviivasin Vanhasta testamentista kaikki kohdat, joihin halusin löytää Uudesta testamentista kumoamisen. Sen jälkeen luin Raamatun kannesta kanteen kolmannen kerran. En löytänyt alleviivaamiini asioihin kumoavia kohtia.

Olin ollut tapakristitty. Minut oli kastettu ja olin käynyt rippikoulun. Koulussa osallistuin uskonnon opetukseen. Lapsesta lähtien suomalainen mäntymetsä on kuitenkin ollut kotini. Vietin monet lapsuuteni kesät Keski-Suomessa Haapamäellä. Varhaislapsuudessani oli vielä mummukin elossa, myöhemmin vietin kesiä äitini siskon luona. Rakastin tätini talon takana olevaa metsää. Saatoin maata ihan yksin pitkiäkin aikoja selällläni metsässä ja vain katsella puiden latvuksia. Monta kertaa oravat, jänikset ja muut metsän eläimet lähestyivät minua. Ihmettelivät varmaan, olisiko tuo jotain syötävää.

Haapamäellä tätini ja serkkuni perustivat eläinten hautausmaan tätini talon vierestä alkavan metsän reunaan. Kuinkahan monta lintua, myyrää, päästäistä tai mehiläistä sinne hautasinkaan? Kun tätini otti koiran - Vongan - koiralla ei ensin ollut mitään asiaa yöpyä sisällä. Siihen aikaan maaseudulla oli tapana, että koirat nukkuvat koirankopissa. Harmikseni minulla hajosi skanneri, joten en saa kuvia Vongasta blogiini. Ehkä kerron joskus tarkemmin Vongasta, jolla on ollut suuri merkitys elämääni. Joka tapauksessa tilanne meni eräänä kesänä siihen, että koska Vongan piti nukkua koirankopissa, myös minä nukuin Vongan kanssa koirankopissa. Sen yön jälkeen Vonga sai nukkua minun kanssani sisällä.

Mikä Vongasta tekee niin tärkeän? Ensin tietysti minun ja tuon koiran välinen kiintymyssuhde, mutta myös Vongan ulkonäkö. Sekarotuinen koira, mutta niin alkukantainen. Karjalankarhukoiraa sekä ehkä siperianhuskyä tai alaskanmalamuuttia. Valitettavasti Vonga pääsi kerran karkuteille ja jäi kuorma-auton alle. Lapsuuteni musertavin hetki.

Palataan takaisin 1990-luvun alkuun. Kun olin menettänyt kristinuskoni, olin aika hukassa. Istuin takapihallani yksin kuunnellen tuulen huminaa ja männyn runkojen narinaa. Pieni lintu lensi ensin pähkinäpensaaseen ja siitä olkapäälleni istumaan. Istuimme siinä yhdessä ainakin 10 minuuttia. Ja minut valtasi selittämätön mielenrauha. Lintu olkapäälläni tuntui samalta kuin edesmenneen lankoni halaus. Ja sitten se tuli: pieni lintu olikin rakas lankoni! Yhtäkkiä minulle palasi mieleen kaikki mummuni kertomat tarinat. Tarinat Tapiosta, Ahdista, Ukko Ylijumalasta jne. Tarinat mummolan vieressä lähteessä elävästä Näkistä, kivien alla asuvista maahisista ja saunaa vartioivista saunatontuista. Kun päälle kolmekymppisenä muistelin mummuni kertomia tarinoita, ymmärsin, että ne eivät olleet vain kansantarua vaan mummuni ihan oikeasti uskoi niihin. Ja niin uskon nyt minäkin.

Aloin lukea paljon kirjoja luonnonuskonnoista, panteismista ja pakanuudesta. Löysin myös kirjallisuutta muinaissuomalaisesta uskosta, jota nyt jo kutsutaan suomenuskoisuudeksi. En ole täysin suomenuskoinen, koska yhdistän omaan eklektiseen uskooni asioita muista uskonnoista. Uskon jälleensyntymiseen, mutta en varsinaisesti sielunvaellukseen. Tai ehkä sittenkin jollain tapaa. Mitä sielunvaellus on? Muistoja edellisistä elämistä?

Minulla on koko elämäni ajan ollut muisto. Muisto auringosta ja lämmöstä. Muisto kadusta, jonka toisella puolella on keltainen talo. Muisto siitä, että lähden ylittämään tietä ja sen jälkeen ei enää mitään. Muisto Mark-nimisestä pikkuveljestä. Vuosia sitten tapasin miehen, joka jostain syystä tuli juttelemaan kanssani. Alettiin puhua entisistä elämistä ja mies kertoi, että hän oli entisessä elämässään Mark ja hänen isosiskonsa jäi auton alle aurinkoisena päivänä kodin edessä. En ollut kertonut hänelle vielä mitään omista muistoistani.

Minulla on ollut myös muisto toisesta talosta. Talon pohjapiirros on varsin erikoinen. Ei mikään tavallinen omakotitalo. Talo tupsahti eteeni Etuovi.comista. Talo oli pakkakunnalta, jossa en ole koskaan käynyt. En edes lapsuudessani. Kuulemma vanha ja lähes purkukelpoinen keuhkoparantola.

Kiitos Napsu, tässä nyt vähän alkua uskooni. Kirjoitan myöhemmin lisää, jotta ei tule yhdestä päivityksestä Kalle Päätalon kirjasarjan kaltaista. Olen mm käynyt pesemässä kasteeni pois Hämeenlinnan Katumajärjessä. Mutta niistä lisää toisella kertaa. Kitos sinulle vinkeistä, mistä voisin kirjoittaa. Tulen kirjoittamaan kaikista niistä.

Minä, meri ja kantele.