Tämäkin päivä meni keittiötä maalatessa. Tekemistä on vielä paljon. En tiedä, minä päivänä kalusteasentaja tule laittamaan lipaston ja kaapinovet paikoilleen, mutta toivottavasti ensi viikolla. Haluaisin saada jo tavaroita kaappeihin ja siten keittön lattialle ja pöydälle tilaa. Vasta sen jälkeen voin ryhtyä maalaamaan loput katosta sekä keittiön muut seinät.
Huomenna maalaan maustehyllyn ja irrotan keittiön seinästä neljä pientä tummaksi lakattua avoyllyä ja maalan nekin. Minulla on ollut keittiön seinällä lasteni vanha liitutaulu, jonka kehykset ovat huomenna maalausvorossa. Muuten valkoiseen keittiööni näistä pienistä irtokalusteista tulee oransseja. Ehkä jatkan tavaroiden lajitteluakin, tosin olisi helpompaa, jos voisi laittaa säästettävät tavarat suoraan omille paikoilleen eikä pahvilaatikosta toiseen.
Aamiaiseksi laitoin tänään kinkku-katkarapumunakasta. Ja tietenkin kahvia. Lounaaksi söin loput eilen Woltin kautta tilaamastani pastasta ja päivälliseksi paistoin karitsan ulkofilettä, punaviinikastiketta, valkosipuliperunoita sekä valkosipulivoissa paistettuja herkkusieniä. Lisäksi kaivoin pakastimesta pussillisen kasviksia, jotka kuumensin vain mikrossa.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2021
Tekeminen ei lopu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti