Miksi kirjoitan?

Tein elämäni ensimmäiset kotisivut vähän ennen vuosituhannen vaihdetta. Olin kiinnostunut oppimaan uutta. Aluksi sivuni olivat pelkästään erilaisten elementtien kokeilua. Paljon gif-animaatioita ja muuta migreeniä aiheuttavaa. Kun tyttäreni muutti omilleen, aloin laittaa kotisivuilleni ruokaohjeita. Tein eräänlaista "Äidin keittokirjaa".

Varsinaista blogia aloin kirjoittaa vuonna 2012. Kun mobiililaitteet yleistyivät, oli joko koodattava itse kotisivut skaalautuviksi tai siirryttävä käyttämään valmista blogipohjaa. Kuten tätä Bloggeria. Siinä vaiheessa mobiililaitteille soveltuvat sivustot ja ohjelmat eivät olleet työni kannalta vielä tärkeitä, joten päätin valita helpoimman tavan ja siirtyä valmiiseen blogipohjaan.

Nuorena pidin päiväkirjaa. Kun vuonna 1995 sairastuin nivelreumaan, kynällä kirjoittaminen aiheutti sormien niveliin niin kovaa kipua, että päiväkirja jäi. Kotisivuilleni kirjoitin milloin mitäkin, mutta varsinaisen kirjoittamisen aloitin siis uudelleen tämän blogini myötä. Kun joulukuussa 2012 sairastuin vakavasti, sairaalasta päästyäni aloin kirjoittaa enemmän. On ollut mielenkiintoista huomata, miten nopeasti asiat - erityisesti arjessa olleet tunteet ja ajatukset - unohtuvat. Jälkikäteen muistaa vain joitain asioita. Tavallisimmin yksittäisi faktoja. Kun vuosia myöhemmin luin blogikirjoituksiani, muistot palasivat elävästi takaisin. Muistoihin palaaminen on auttanut selviämään myöhemmistä vaikeuksistakin. Muistaa jälleen, ettei toivottomuus kestä ikuisesti. Toivottomuuskin kuuluu joskus asiaan. Sen yli on vain päästävä. Aivan kuten on päässyt ennenkin.

Kun oikea polveni leikattiin kesällä 2018, kirjoitin silloinkin kokemuksesta blogiini. Leikkauksesta ja siitä toipumisesta. Vaikka polvieni leikkauksilla ei ollut kuin noin puoli vuotta eroa, silti olin vasemman polven leikkaukseen mennessäni ehtinyt jo unohtaa paljon. Monet asiat, joita leikkauksen jälkeen mietin, olivat helpompia, kun blogista lukiessani huomasin, että näin oli ollut edelliselläkin kerralla.

Pandemian aikana olen kirjoittanut blogiini enemmän kuin yhtenäkään vuonna yhteensä. Haluan, että joskus vuosien päästä voin palata lukemaan, millaista tämä aika minun elämässäni todellisuudessa oli. Mitä silloin tein, mitä ajattelin ja mitä tunsin.

Sunnuntaipäivä on mennyt täysin harakoille. Aamulla söin Tikrun kanssa kinkkuvoileipää ja kahvia. Surffailin netissä ja löysin Ensitreffit alttarilla Australia -sarjan 5:nnen tuotantokauden, jota en ollut vielä nähnyt. Kokonaista 32 jaksoa!

Sateinen sunnuntai onkin mennyt sängyn päällä sarjaa katsellessa. Lounaaksi paistoin muutaman tiikeriravun pyrstön ja laitoin sen kanssa mango-kurkku-salaattia, pinaattia ja Sambal olek -majoneesia. Illalliseksi vielä porsaan kasleria ja Tuorekset -kasviksia chili-inkivääri-kastikkeen kanssa.

Viimeinen lomaviikkoni alkaa huomenna. Epäilen pahasti, että en saa ensi viikollakaan mitään järkevää aikaiseksi. Pandemiatilanne kulkee tuttua rataa.