Kaupan henkilökunta oli ihan vierasta. Asiakkaista kaksi oli tuttuja. Hyvin onnistui turvavälien pitäminenkin. Jotain minun sisimmässäni on neljässä kuukaudessa muuttunut, koska kävelin karkkihyllyn ohi ostamatta yhtään mitään. Hyvä niin. En kuitenkaan ollut täysin immuuni herkuille vaan mukaan lähti iltapalaksi Omar-munkki.
Kolme viikkoa olen tuskaillut oikeassa lonkkanivelessä olevan kivun kanssa ja eilen lopulta luovutin. Aloitin kipulääkekuurin. Jossain vaiheessa pitänee siirtyä taas poppakonsteihin. Hevoslinimenttiin, kurkumaan, Tens-laitteeseen jne. Toivon, että ehtisin vanhuuseläkkeelle ennenkuin lonkkiinkin pitää laittaa tekonivelet. Oli ihan riittävän kivuliasta istua kahden kuukauden sairaslomien jälkeen taas 8 tuntia tietokoneen ääressä, vaikka tekonivelet oli laitettu vain polviin. Voisin kuvitella, että lonkkaleikkauksen jälkeen istuminen olisi vieläkin tuskallisempaa.
Uusia koronavirustartuntoja on tällä viikolla ollut suunnilleen saman verran kuin heinäkuun alussakin. Suunta ei siis ole parempaan, mutta ei huonompaankaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti