Ajatuksiani koronaviruksesta

Kesä on mennyt hyvin. Siis pandemian osalta. Vaikka rajoituksia on purettu, tartuntamäärät eivät ole lähteneet Suomessa kiivaaseen nousuun. Maailmalta kuitenkin kuuluu yhä huonompia uutisia. Maista, joissa hetken aikaa ei ollut ilmennyt lainkaan uusia tartuntoja, on jälleen ilmennyt. On jouduttu rajoittamaan uudelleen kansalaisten elämää.

Suomessa eletään parasta kesälomakautta. Ihmiset ovat paljon ulkona, kesämökeillään tai matkustelevat kotimaassa. Myös lomamatkat ulkomaille ovat taas mahdollisia. Vaikka valtioilla onkin rajoituksia, mistä maista niihin saa tulla, tilanne ei ole ongelmaton. Pitää vain valita oikea reitti ja pääsee sellaiseenkin maahan, mihin ei muuten olisi tervetullut. On siis olemassa todellinen riski, että ulkomaanmatkaltaan tuo muitakin tuliaisia kuin mitä oli suunnitellut.

Pandemian aiheuttamat kustannukset ovat sekä Suomessa että muuallakin maailmassa jo nyt suuret. On ymmärrettävää, että ihmisten pitäisi voida tehdä töitä, joilla elättää itsensä ja perheensä. Monissa maissa ei ole sosiaaliturvaa, jonka varassa pystyisi elämään. Jos ei ole töitä, ei ole ruokaakaan. Eikä kattoa pään päällä. Jos ihminen joutuu valitsemaan koronavirustartunnan ja nälkäkuoleman sekä asunnottomuuden väliltä, ei liene vaikea arvata, kumman hän valitsee.

Meillä Suomessa ollaan onnekkaita, koska viimekädessä yhteiskunta huolehtii.Nälkään ei tarvitse kuolla. Silti monen talous on mennyt jo nyt sekaisin. Jos syksyllä joudutaan ottamaan rajoituksia uudelleen käyttöön, voidaan olla samassa tilanteessa kuin 1990-luvun lamassa. Yrityksiä menee nurin tai yrityksissä alkaa mittavat yt-neuvottelut. Julkisella sektorilla joudutaan lomauttamaan työntekijöitä eikä määräaikaisia työsuhteita ehkä pystytä enää jatkamaan. Ihmisillä ei ole enää varaa maksaa asuntolainojaan.

Kun vuonna 1986 valmistuin sairaanhoitajaksi, naureskelimme kurssikavereiden kanssa, että sairaanhoitajana ei voi joutua työttömäksi, koska ihmiset eivät lakkaa sairastamasta. Ihmiset eivät lakanneetkaan sairastamasta, mutta sairaanhoitajille ei ollut enää varaa maksaa palkkoja. Työtön sairaanhoitaja ei ollutkaan enää mikään vitsi. Määräaikaisia työsuhteita ei enää jatkettu, eläkkeelle lähteneiden tilalle ei palkattu uutta työntekijää eikä sijaisiakaan enää tarvittu kuten ennen lamaa.

Kenelläkään ei taida olla kristallipalloa, josta voisi katsoa tulevaisuuteen. Millainen syksy ja talvi meille on tulossa? Jos tartuntatilanne pahenee, otetaanko rajoitukset uudelleen käyttöön? Ja jos ei otetakaan, uskaltavatko suomalaiset vielä käydä kuluttamassa entiseen tapaan? Vai käykö kuten keväällä eli ilman mitään rajoituksiakin asiakkaat katosivat? Millaisia säästötoimenpiteitä joudutaan tekemään julkisella sektorilla? Alkaako "juustohöylä" heilumaan kuten 1990-luvun laman aikana? Ja kuinka pitkään tilanne tällä kertaa tulee kestämään?

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on takana. Eilen illalla, kun olin käyttänyt Stellan vielä ulkona, keitin itselleni espressoa ja sen kanssa toffeelikööriä, punssileivos, keksejä, tuoreita kotimaisia mansikoita sekä kermavaahtoa. 

Aamulla nukuin pitkään. Päivystysviikossa ei ole muuta huonoa kuin se, että on oltava klo 8:00 tietokoneen ääressä. Tosin eilen päiväpalaverissa kuulin toimitusjohtajalta, että ei tarvitsekaan! Voi kuulemma aloittaa työt vähän myöhemminkin. Kaikki nämä vuodet olen päivystysvuorollani kiltisti istahtanut klo 8:00 tietokoneeni ääreen ja nyt vasta kuulin, että muut eivät toimikaan samoin.

Tikrua ei tänään kiinnostanut aamiaiseni. Kahvia, paahtoleipää ja juustoa sekä mansikoita. Koska on taas hellepäivä, ei ruuanlaitto oikein innostanut. Ensin ajattelin, että käyn hakemassa Vagabondasta jotain ruokaa, mutta kaivoinkin kaapista tapaksia ja niiden kanssa join lasin punaviiniä. Illan viilentyessä laitoin naudanlihaa kookoskastikkeessa, riisiä ja salaattia.