Torstai! Viimeistelin äsken huomisen Citymarketin tilaukseni. Olin ajatellut juhlistaa työviikon päättymistä punssileivoksilla, mutta päätin vaihtaa ne pieniin kanelikorvapuusteihin. Vähemmän kaloreita. Olin aiemmin viikolla laittanut tilaukseeni myös pussillisen salmiakkia, mutta otin senkin pois tilauksesta. Ensinnäkin turhia kaloreita, mutta vielä tärkeämpää, että salmiakki nostaa verenpainettani. Sallin itselleni kahvin, koska sitä ilman en saa päivääni käyntiin, mutta muita tarpeettomia verenpainetta nostavia en tarvitse.
Mielenkiinnolla odotan ensi viikon verkkovalmennuksen aihetta ja tehtävää. Huomiseen tilaukseen laitoin vielä tälle viikolle joitakin kasviproteiinin lähteitä, joita en ole aiemmin kokeillut. Todella monia erilaisia on tullut kokeiltua. Soijaa, nyhtökauraa, härkistä, tofu jne. Tyttäreni on ollut kasvissyöjä kohta 20 vuotta ja sen vuoksi olen aina testannut uutuuksia.
Löysin vihdoin ja viimein kaupan, jossa myydään Tolu Kirsikankukka -pesuainetta. Tuntuu olevan lopussa kaikkialta. Haagassa K-Supermarketissa olisi ollut, mutta eivät toimita kotiinkuljetuksella tänne asti enkä mielelläni lähtisi pesuaineen vuoksi bussilla Haagaan. Toivottavasti löytämässäni verkkokaupassa pesuainetta on varastossa eikä käy niin, että palauttavatkin vain rahani, koska tuotetta ei ole saatavilla.
Huomenna olisi tarkoitus kerätä kaikki tyhjät lasipurkit ja viedä ne lasijätelaatikkoon. Sen jälkeen imuroida ja pestä höyrypesurilla olohuoneen lattia. Jossain vaiheessa pitäisi ostaa olohuoneeseen uudet matot. En vain vielä tiedä, millaiset matot haluaisin sinne. Keittiön katon ja seinät voisin myös pestä höyrypesurilla, jotta pääsisin maalaamaan.
En ehtinyt ottaa kuvia päivän muista aterioista, mutta iltapalaksi keitin teetä ja sen kanssa juustoa, kukkakaalia, porkkanaa ja kurkkua sekä taco-kastiketta.
Päivän tartuntaluvut noudattavat aiempaa linjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti