Aaamukampa

Nyt alkaa olla jo varmaa, että kauan odottamani kesäloma alkaa. Ensi viikon piti olla viimeinen lomaviikkoni, mutta onkin ensimmäinen. Näillä näkymin töihin vasta 13.7. Enää kolme työpäivää ja sen jälkeen kirmailen kesälaitumille! Toisin sanoen rivitaloasuntoni pienelle takapihalle.

Heti keskiviikkona on tosin koulutuspäivä, mutta ei haittaa. Opiskeltavana asia, jota minun oli tarkoitus harjoitella kesälomallani, jotta ymmärtäisin kouluttajan opetuksesta edes jotain. Jäi harjoittelematta, koska loman alkukin viivästyi. Ehkä ehdin tehdä vähän harjoituksia ennen keskiviikkoa, mutta en kuitenkaan ensimmäisinä lomapäivinäni aio panostaa asiaan montaa tuntia päivässä.

Pandemiatilanne ei edelleenkään poikkea aiemmista päivistä. Ihmisistäkin huomaa, että elämä alkaa palautua takaisin normaaliksi. Tänään kävin viemässä roskia ja taloyhtiössä asuva iäkkäämpi nainen jäi juttusille. Yritin pitää muutaman metrin turvaväliä, mutta mennessäni kauemmas nainen tuli koko ajan lähemmäs. Lopulta minun oli pakko sanoa, että yritän pitää turvaväliä. Vasta sitten hän pysähtyi ja lakkasi "ajamasta takaa" minua.  

Ennenkuin jäin omaehtoiseen karanteeniin maaliskuun puolivälin paikkeilla, tapasin kaupasta tullessani vanhan miehen. Olen asunut Pöhkörinteessä kohta 30 vuotta ja tottunut hymyilemään vastaantulijoille ja myös tervehtimään useimpia. Vanhasta miehestä huomasin heti tervehdykseni jälkeen, että hän kaipasi juttuseuraa. Vaikka pidinkin jo silloin turvaväliä, vanha mies osasi jäädä sopivan matkan päähän juttelemaan. Hän kertoi olevansa jo yli 90-vuotias ja olleensa leski parin vuoden ajan. Lapset ja lapsenlapset asuivat kauempana. Juttelimme niitä näitä noin 15 minuutin ajan. Tänään mietin, mitä vanhalle miehelle mahtaa kuulua. Onko hän pystynyt pitämään yhteyttä läheisiinsä ja onko joku käynyt hänelle kaupassa? Miten hän on kokenut yksinäisyyden poikkeustilan aikana? Harmi, että en tiedä hänen nimeään. Jos olisin voinut selvittää hänen puhelinnumeronsa, olisin soittanut ja kysynyt kuulumisia. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin ja omaiset pitäneet yhteyttä.

Muutama vuosi sitten kohtasin melkein joka päivä koiraa ulkoiluttaessani kävelykepin kanssa liikkuvan vanhan naisen. Jäin aina juttelemaan hänen kanssaan, vaikka joka kerta hän kertoi minulle samat asiat. Asui ilmeisesti lähellä olevassa palvelutalossa. Eräänä päivänä häntä ei enää näkynyt. Ei ole näkynyt kertaakaan sen jälkeen.

Minusta vanhojen ihmisten kanssa on mukavaa jutella. Kuulla tarinoita ajalta, jolloin minua ei vielä ollutkaan. Äidinäitini kuoli minun ollessani kansakoulun ensimmäisellä luokalla ja vanhukset tuovat minulle aina mieleen oman mummoni. 1980-luvun lopulla työskentelin vuoden verran sairaanhoitajana Myyrinkodissa, jossa oli kolme pitkäaikaisosastoa sekä yksi intervalliosasto vanhuksille. Pidin työstäni, mutta koska olin vasta sairaanhoitajan urani alussa, halusin päästä akuutimpiin työpaikkoihin ja tuon vuoden jälkeen menin töihin Meilahden sairaalaan.

Tänään meni aamiaista lukuunottamatta koko päivä syömättä, joten illalla oli niin kova nälkä, että en viitsinyt alkaa laittamaan ruokaa vaan tilasin Pizza Drivestä hampurilaisaterian.