Kivut alkoivat seuraavana yönä ja kestivät varsin kovina opiaateista huolimatta noin 3 viikkoa. Molemmat pojat olivat alussa täysin flegmaattisia ja nostettavia, Joskus mietin, miksei niittien sijasta olisi voitu laittaa kahvaa, josta voisi aina nostaa.
En ole koskaan ollut urheilullinen enkä nytkään muuttunut miksikään himoliikkujaksi. Asun kaksikerroksisessa asunnossa, joten portaita oli käveltävä monta kertaa päivässä. Ja yleensähän tavara, jota juuri nyt kaipaa, on väärässä kerroksessa. Murphyn laki. Toisaalta jätin ihan tarkoituksella suklaat aina alakerran keittiöön, kun makuuhuone on yläkerrassa. Ja vain yksi pala suklaata kerralla.
Kuntoutuminen sujui kuitenkin ihan hyvin. Mitä enemmän aikaa kului, sitä reippaammiksi pojatkin tulivat. Omatoimisiksi ja huomaamattomiksi. Kilteiksi, tottelevat ilman erillistä käskyä ja vastaan vänkäämättä. Useimmiten unohdan kokonaan poikien olemassaolon.
Kaksi vuotta sitten tähän aikaan olin saanut tietää Matin syntymäpäivän. En silloin uskaltanut edes toivoa, miten erilaista elämäni olisi nyt poikien kanssa. Miten elämänilo on palannut takaisin, kivut ovat poissa, nukun yöni kuin murmeli ja pystyn tekemään asioita ITSE. Elämänlaatu nousi nollasta sataan.
Tänäänkin on ollut ihanan lämmin päivä. Olisi ollut niin ihanaa olla jo kesälomalla, mutta vielä pitää hetken aikaa jaksaa. Töiden jälkeen kävin koiran kanssa kävelyllä ja kotiin palattuani ryhdyin kylvämään siemeniä. Hain takapihalta kolme parvekelaatikkoa, pesin ne ja laitoin laatikoihin multaa. Yhteen laatikkoon kylvin pinaattia, toiseen salaattia ja kolmanteen retiisejä. Herneet, jotka olin laittanun jo muutama päivä sitten mukiin likoamaan, olivat homehtuneet. Laitoin uudet herneet likoamaan ja nyt täytyy laittaa ne heti multaan, kun ovat itäneet.
Päivän pandemiatilanteessa ei oikeastaan mitään uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti