Ruokahävikki vähentynyt

Day 18. 

Pidän ruuanlaitosta, mutta aina ei huvita. Eikä varsinkaan niistä raaka-aineista, joita sattuu löytymään kaapeista. Ennen epidemiaa oli helppoa käydä nopeasti lähikaupassa ostamassa jotain muuta, jos kotoa löytyvä valikoima ei inspiroinut. Tai käydä hakemassa valmiit annokset Vagabondasta.

Verkkopankista huomasin, että Vagabondassa tuli käytyä aika usein. Nyt ei ole varsinaisten laskujen jälkeen kuin muutama tilitapahtuma kuukauden aikana. Aikaisemmin oli kymmeniä ja niistä varsin moni Vagabondasta.

Tänään tavaratoimitukseni tuli poikkeuksellisesti Alepa-kauppakassi -palvelusta. Myöhästyin Citymarketin tilauksesta ja siksi tilasin Alepasta. Edellisestä kerrasta oli jo niin kauan, että en muistanut kirjautua sisään palveluun. Ja kirjautumatta tehtyä tilaustani en voinutkaan enää muuttaa, kuten olen tottunut muuttamaan Citymarketin tilaustani. Tavaraa tuli huomattavasti vähemmän kuin normaalissa viikkotilauksessani, mutta eiköhän niilläkin pärjätä.

Laitoin tavarat jääkaappiin parasta ennen -päiväyksen mukaiseen järjestykseen, jolloin on helppoa katsoa seuraavaksi käytettävät elintarvikkeet. Ei käy vahingossakaan niin, että jonkin tuotteen päivämäärä menisi umpeen. Jääkaappi alkoikin olla varsin tyhjä eli olen aika hyvin oppinut arvioimaan viikossa kuluvien elintarvikkeiden määrän. Ja kun ei voi hetken mielijohteesta piipahtaa lähikauppaan tai hakea ruokaa Vagabodasta, kaikki tulee käytettyä.

Olen löytänyt ruuanlaitoista aivan uuden ulottuvuuden: kekseliäisyyden. Kun elintarvikkeita on vain rajallinen määrä eikä mielitekoihin voi sortua samalla tavalla kuin ennen, ruuanlaitoista on tullut positiivisella tavalla haastavampaa. Tavaratoimituksen ensimmäisinä päivinä on tietenkin helppoa, koska on mistä valita. Viimeiset päivät ennen seuraavaa toimitusta taas vaativat normaalia enemmän mielikuvitusta.

Alepan tilauksestani olin unohtanut kaikki herkut. On minulla edelleen vaikka kuinka paljon suklaata, mutta ei muuta. Ihmiset ovat kuulemma alkaneet leipomaan. Myös sellaisetkin, jotka eivät ole aiemmin juurikaan leiponeet. Kuten minä. Eräs kaverini eilen mietti, voisiko ilmiö juontaa juurensa lapsuudesta. Lapsuudessa äiti tai mummi leipoi ja tuoksusta tuli lapselle turvallinen olo. Hyvä huomio! Muistan 1960-luvulta, kun tulin koulusta ja koko porraskäytävä tuoksui vastaleivotulta pullalta. Ja mikä ihana tunne, kun kotioven avattuani huomasin, että tuoksu tuli meiltä. Äiti oli leiponut! Kun äiti palasi takaisin työelämään, loppui leipominenkin. Itsekin leivoin silloin, kun olin lasten kanssa kotona. Oli mukavaa leipoa, kun ei ollut minnekään kiire. Leipomiseni loppui, kun palasin hoitovapaalta takaisin töihin. Tähän hetkeen liittyy paljon samaa: ei ole kiire minnekään. Valmiiden herkkujen puuttuminen ei siis haittaa, koska minulla on poikkeuksellisena aikana poikkeuksellisesti leivontatarvikkeita kotona.

Tänään broilerin jauhelihasta pyöryköitä, jotka maustoin tuoreella inkiväärillä, valkosipulilla, chilillä, korianterilla ja suolalla. Kastikkeessa tähtianista. Lisäksi nuudeleita sekä salaattia, kurkkua, porkkanaa ja punasipulia.